Pistin ylös niitä vinkkejä joita opin matkalla kuvauksesta. Kun aina muistaisi tehdä heti matkan jälkeen muistion, minkälaisia ongelmia oli ja mitä ratkaisuja voisi tehdä. Kun tämä ei olut varsinainen valokuvausmatka, niin aina ei voinut autoa pysäyttää, kun oli hyviä kohteita.
Valokuvaus, säädöt
Autosta ja yleensäkin liikkeessä kuvatessa kannattaa kiinnittää huomiota valotusaikaan. Kun pistää ajan 500-1000 osa sekuntia, niin melko varmasti kohde pysähtyy ja Iso joustaa. Tietysti voi antaa kuvalle vauhtia epäterävyydellä ja vauhtiviivoilla, mutta niitä kuvia ei kauan kato.
Tarkennus ja rajaus, on myös hallittava. Paljon meni kuvia roskiin, kun tarkennus oli pielessä. Varsinkin eläimiä ja ihmisiä kuvatessa pää ja silmät on oltava terävänä. (Poikkeuksiakin on, mutta se on jo oikeata valokuvausta). Ja rajaus on katsottava, että reunoille jää droppivaraa tai pyrkiä kerralla oikeaan rajaukseen.
Tee ennakkoon omat säädöt kameraan napin alle. Minulla on nämä:
1. Tarkennus yhdellä pisteellä ja ajan esivalinnalla. Tää on liikkuvia kohteita ja vaikeasti tarkennettavia kohteita varten, esim. auton ikkunasta tai aidan, verkon läpi kuvatessa. Tuo ajan esivalinta vähän riippuu kohteesta, voi vaihtaa aukon esivalinnaksikin, mutta sen voi tehdä lennosta, jos tilanne muuttuu, auto pysähtyy tms
2. Liikkuvan kohteen helpossa taustassa kuvaaminen. AI servo, ajan esivalinta 500-1000, iso auto. Tässä piili minulla se vaara, että jos kohde onkin maassa tai vaikeassa taustassa (kirjava, tai muuten paljon sävy- ja muotovaihtelua) ja pysähtynyt, niin ai servo ei enää toiminutkaan oikein. Jos tarkensi johonkin ja sitten muutti rajausta, niin tarkennus siirtyi muualle. Eli tässä tapauksessa piti nopeasti siirtyä 1:een tarkennus yhdellä pisteellä
3. Pitkät valotusajat 1-30 sec jalustalta. Peili ylös ennen valvotusta, iso 100, ajan esivalinta. Näissä tilanteissa on aikaa funtsia tilannetta enemmän ja tuo peili ylös ennen valvotusta on tärkein. Sitä kun ei sitten pimeässä löydä enää valikoiden alta, ellei tunne kameraa hyvin. Näihin tilanteisiin liittyy usein käsitarkennus ja sitä ei voi valita ennakkoon vaan on napin takana. Ja aukoksikin valitaan yleensä suurin mahdollinen. Tähtikuvaukset menivät muutenkin pieleen, kun aina oli valosaastetta tai pilviä.
4. Maisemakuvauksissa on helpompaa, siihen ei tartte esiasetuksia. Pieni iso ja aukonesivalinnalla mahdollisimman pieni aukko (suuri numeroarvo). Näillä minä oon pärjännyt poikkeuksiakin on.
Mokia sattui paljon
Minulla sattui tähtikuvauksissa sellainen moka, etten osannut käyttää bulbia, en ollut koskaan valottanut yli 30 sekuntia, enkä tiennyt miten se toimii kaukosäätimellä luonnikkaasti. Kaukosäädin avaa ensin peilin ja toisella painalluksella sulkimen. Sitten piti pitää nappia alhaalla valotusaika ja se oli hankala vaihe. Jostain syystä usein epäonnistui. Tässä on opettelun paikka. Ja opetella täytyy myös kerroskuvaaminen, paljon kuvia samasta kohteesta ja sitten ne yhdistetään. Löytyyköhän meidän seurasta osaajia?
Auringon laskut ja nousut. Pääsääntönä varaa paljon aikaa ja parhaiten onnistuu ennen nousua ja laskun jälkeen, paitsi jos on pilviä. Nousussa aurinko on heti noustuaan niin kirkas, että puhki palaa. Laskussa voi kuvata aurinkoakin, koska alivalottamalla saa hyvät värit taivaalle. Jutun kansikuvassa on esimerkki. Laskun jälkeen alkaa tapahtua värit vaihtelevat nopeasti ja eteen saa hyviä tummia siluetteja. Erikoispiirre tällä matkalla oli päivän tasaaja. Siellähän aurinko nousee ja laskee pystysuoraan ja aina kuuden aikaan vaihtelua on vähän. Tähän vipuun menin time lapsessa, jätin tilaa oikealle, että kaartuu sinne. Ei kaartunut. Ei kuvaukset pilalle menneet, vaan tosiasiassa paranivat, koska keskellä oleva aurinko olisi tylsän näköinen, siis hyvä moka.
Toisenkin time lapseen liittyvän opin sain. Koska siellä tuli nopeasti pimeää, niin kamera alkoi tehdä automaattisesti pimeän kuvan parannusta, joka vei akkua ja kesti niin kauan, että 5-10 sekunnin rekvenssillä kuvien väli tuli paljon pidemmäksi. Siis pimeän kuvan parannusta ei kannata käyttää time lapsessa. Eikä siitä ole mitään hyötyäkään, koska elävässä kuvassa ei kiinnitetä yhteen kuvaan niin paljon huomiota. Liian tarkka kuva voi jopa huonontaa liikkuvan kuvan laatua. Time lapse kuvia ei jälkikäsittelyssä juuri tarkennella.
Kamerat, objektiivit
Matkakuvauksissa yhdellä kameralla on myös sellainen ongelma, mitä objektiiviä pitää kamerassa. Minulla on yleensä 24-70, jolla pärjää hyvin. Mutta esim. Galapagoksella ja Guayaquilissa tuli tilanteita, että tartti nopeasti pitempää putkea, eikä vaihto onnistunut lennossa riittävän nopeasti ja tilanne oli ohi. Siellä kun oli niitä eläimiä, joissa lähikuva toimii parhaiten.
Yksi ratkaisu olis kaksi kameraa, mulla oli mukana myös peilitön järkkäri, jolla otin ne time lapset. Mutta jotenkin vierastan kahden kameran käyttöä, sehän menee vähän ammattilaisten touhuksi, enkä siihen ryhmään kuulu.
Toinen ratkaisu, jos on aikaa, tehdä kaksi kierrosta, ensin lyhyemmällä putkella ja sitten pitemmällä 70-200. Tämän tein sattumalta Guayaquilissa, kun teimme yhdellä kukkulalla ensin omatoimisen ja sitten opastetun kierroksen. Toimi hyvin, toisella kerralla näin asiat aivan eri tavalla ja keskityin enemmän yksityiskohtiin pitemmällä telellä.
Laajakantti 14 mm jäi lähes käyttämättä, yhdessä yö kuvauksessa käytin. Koska aina oltiin ryhmällä liikkeellä ja aikaa kuvaukselle oli vähän, en kerinnyt ja joskus muistanutkaan vaihtaa objektiiviä. Tässä on selvä kehityskohde.
Kuvaus
Yksi tärkeä matkakuvausten onnistumiselle on avoin rohkea mieli. Mene ihmisten luo, osoita kameralla, heti ilmeestä huomaa miten suhtautuu. Näytä peukkuja ja hymyile. Otanko kuvan vai enkö. Lapsien kanssa on helpompaa, ottaa kuvan ja käy näyttämässä, niin todennäköisesti saat hyvän kuvattavan. Ujoissa lapsissa tämä ainakin toimi. Lapset on kiinnostuneita omasta kuvasta.
Kerran viidakon liepeillä oli markkinoilla naisryhmä, josta otin kuvan, niin nainen huusi, että ”one dollar”, ymmärsin sen vitsiksi, mutta vein dollarin hänelle ja siitä syntyi kauhea naurun remakka ja sain kuvata heitä rauhassa.
Yleensä ihmiset olivat mielissään, kun heitä tai heidän lapsiaan kuvataan. Elekielestä kyllä näkee, miten suhtaudutaan. Euroopassa tämä ei toimi näin, saa olla tosi varovainen ketä kuvaa.
Yksi konsti on, kun näkee ryhmiä, jotka kuvaavat toisiaan, niin tarjoutuu kuvaamaan heidän kameralla, järkkäri kaulassa roikkuvaan luotetaan. Ja sitten palkkioksi pyydät, että otat itsekin heistä kuvan, suostuvat varmasti. Toimii. Usein pyydettiinkin kuvaamaan.
Kuvasin myös paljon salaa lonkalta, laajakulma, lyhyt valotusaika (500-1000). Näissä tulee paljon hutejakin, mutta mitä väliä. Useissa kirkoissa ei saanut kuvata, mutta salaa kuvasin lonkalta surutta, se ei oo keneltäkään pois, en osta kirkon kortteja tai kirjoja. Ottaisivat pienen kuvausmaksun, niin olis molemminpuolin reilumpaa. Näissä kuvauksissa kannattaa käyttää hiljaista suljinääntä, jos vain kamerassa on. Muuten tulee paheksuvia katseita ymmärtämättömiltä ihmisiltä. Nykyään löytyy silmälaseja, joissa on kamera, mitenköhän on kuvan laatu?
Yleensä se mitä matkalla kuvaa, siihen ei voi antaa ohjeita, se pitää jokaisen tietää itse. Minä kuvaan kaikkea, mikä kiinnostaa. Yleensä etsin poikkeavaa kuvauskulmaa. Aina otan tekstuureja, siis erilaisia pintoja, kylttejä, mielenkiintoisia yksityiskohtia. Onneksi ryhmässä oli muitakin innokkaita kuvaajia, enkä saanut ryhmän sisäistä paheksuntaa. Opas kyllä vitsaili joskus kuvaamisestani, mutta tunnusti, että se osoittaa mielenkiintoa kohteeseen ja on hyvä asia.
Varusteet
Varusteista olen oppinut jo edellisiltä matkoilta, että aina niitä on liikaa, mutta etukäteen ei tiedä, mitä ei tällä reissulla tarvita. Vaatteita on aina liikaa, varsinkin tällä reissulla, kun piti varustautua, räntään, tuuleen, kylmään, kuumaan, sateeseen ja viidakon kosteaan kuumaan, jossa ei pelkällä aurinkovoiteella pärjää. Pystyykö pesemään vaatteita, jos pystyy, niin saako ne kuivaksi, vaihdettiin paikkaa lähes joka päivä. Kaikesta selvittiin, haisi välillä hikikin.
Ryhmä
Ryhmädynamiikka. Meitä oli vain kuusi ja suomalainen opas ja paikallinen opas ja viidakossa lisäksi viidakko-opas. Oppaiden kanssa pitäs aina pärjätä tai toisin päin oppaiden pitää pärjätä kaikkien kanssa. Ja näin kävikin.
Ryhmän kanssa oli toisin, me pärjättiin erinomaisesti, suorastaan ihmeellisesti. Kaikki olivat mukavia, ystävällisiä, puheliaita, hauskoja, auttavaisia, toisten huomioon ottavia, minäkin. Kukaan ei myöhästynyt, no minä ja Lari kerran minuutin, mutta se annettiin nauraen anteeksi. Aina juttu lensi ja nauru raikui. Joka reissulla kaikki innostui kohteesta. Kyllähän me keskenään arvosteltiin muita, mutta emme ryhmäämme. Ei yhtään poikkipuolista sanaharkkaa tai ilmettä toisillemme. Vai oltiinko me niin sivistyneitä, omasta puolesta voin ainakin sanoa, että minä en ainakaan ole. Kyllä paljon reissaavat ovat mukavia ihmisiä.
