Taas matka jatkui ensin Pagen pato ja sitten Grand Canyoniin. Pato oli ihan kylän vieressä. Olimme nähneet sen toissa päivänä, kun ajoimme kylälle padon päällä.
Punakivinen kallio ymppäröi Colorado joen uomaa. Tämä on se sama joka kurvailee Grand Canonin ja Horseshoe Blendin ohi. On vaikea kuvailla näitä näkymiä ylisanoitta. Ne ovat meille niin poikkeukselliset. Tässä Pagen ympärillä on monta huippukohdetta, vain Natural Bridges merkittävimmistä jäi näkemättä sää vuoksi. Se on siltakaaren muotoinen kallio, jonne pääsee vain veneellä.
Sitten nokka kohti suurta kanjonia. Matkalla oli taas hienoja vuoristo näkymiä, kivien väri vaihteli punaisesta harmaaseen. Ennen matkan päätä pysähdyimme pesemään tuulilasin ja intiaanien käsityötorille, joita on Grand Canyonin tiellä useita. Tämä oli jo lähellä kanjonia Mini Colorado joen mutkassa ja näkymät komeat.
Grand Canyon on 450 km pitkä ja leveys vaihtelee ain 29 km, syvyyttä n. 2000 m. Colorado joki on kuluttanut uoman aikojen saatossa. Kanjoni jaetaan kahteen osaan South Rim ja North Rim. Me tutustuimme eteläpuolelta, koska sieltä on parempi kuvat auringonlaskua. Kanjonin alueelta voi löytää kaikki Amerikan ilmastovyöhykkeet tropiikkia vaille. Alhaalla on aina lumetonta, mutta ylhäällä voi saataa talvella lunta metritolkulla. Intiaaniheimot ovat asuttaneet kanjonin aluetta, nykyään siellä asuu pieni havasupai-intiaanien heimo.
Kanjonille on autokohtainen pääsymaksu 25 taalaa, voimassa viikon. Tämän jälkeen alkoi näköalapisteet. Pysähdyimme parissa pisteessä ihailemaan suurta maisemaa. Ennen keskustaa olevat pointit voi käydä omalla autolla, mutta parhaille pisteille on shuttle-kyyti ja kaksi erillistä linjaa.
Majoituksen ja ruokailun jälkeen meillä olikin jo kiire kuvaamaan kanjonia, ennen auringon laskua. Olimme selvittäneet missä on parhaat näkymät auringon laskiessa. Kävimme parilla pisteellä ennen auringonlaskupaikkaa.
Ilta oli viilennyt ja yöksi luvattiin jopa nollaa. Päälle oli kaikki mahdollinen. Lämpötilat matkalla ovat helteestä pakkaseen. Tämä paikka on jo 2600 metrin korkeudessa, se tekee ilman kylmemmäksi.
Ihmiset oli osin vaeltajien näköistä porukkaa, mutta suurin osa oli tavallisen turistin hommia hoitavia. Me ehkä oltiin siltä väliltä. Auringon laskiessa kaikilla oli kamerat ja monella järkkäri ja harvoilla kolmijalka, minulla monopodi.
Pima Point pisteellä auringon laskiessa ei ollut kovin paljon kuvaajia. Tämän piti olla yksi parhaista paikoista ja bussikuskikin muistutti, että tämä on paras. Olimme paikalla puolituntia ennen h:ta. Testailimme näkymiä kameralla ja eri arvoilla. Minä keskityin pitkään siihen, että saan vuorijonon usvat, joen ja auringonkajon kuvaan.
Tuskailimme arvojen kanssa, koska molempia päitä ei saa kunnolla näkyviin. Tiedän kokemuksesta, vähän yli saa mennä ja tarkkailin histogrammista miten paljon ja kummasta päästä.
Saavuimme kuvauksista yhdeksän aikaan illalla. Pieni iltapala ja nukkumaan huomenna on taas pitkä ajomatka takaisin Vegasiin.14. Tällä hetkellä 20.5. klo 5.09 en tiedä, miten onnistuin. Nyt juuri on aurinko nousemassa ja bussit jo kulkee, mutta en jaksa lähteä. On venytty kuvauksien takia jo niin paljon.
